Ajattelin laittaa taas vähän kuulumisia muistiin. On mukava itsekin lueskella jälkeenpäin
MUIKKU
Onni kastroitiin vajaa viikko sitten ja kaikki on mennyt hienosti. Haava on ollut koko ajan siisti. Antibioottikuuri loppui tänään. Huomenna olisi 7 päivää kaulurielämää takana eli periaatteessa Onni voisi olla ilman kauluria. Aloin kuitenkin miettimään että onko haava tarpeeksi parantunut siihen että Onni saattaa nuolla sitä? Niinpä soitin Onnin leikanneelle eläinlääkäriasemalle ja Eeva kertoi että Onni ei saa edelleenkään nuolla haavaa. Se siitä sitten, kaulurielämä jatkuu. Onni nimittäin pyrkii nuolemaan haavaa sopivassa tilaisuudessa kun se on ilman kauluria.
Eipä tuo tunnu kaulurista välittävän, elää ihan yhtä rentoa elämää kuin ennenkin

Ihmiset ja huonekalut vaan kärsivät. Olen itse jo aika mustelmilla kun Muikku survoo menemään kaulurinsa kanssa, voimalla tietenkin, mitenkäs muuten. Huonekalut siirtyvät paikaltaan ja sohvatynyt lentelevät lattialle kun kauluri juuttuu niihin Onnin mennessä sohvalle. Se käyttää tosiaan kauluria hyväkseen ja on kehittänyt näppärän taktiikan jossa se nostaa päätään ja kauluri toimii ikäänkuin sarvikuonon sarvi. Isokin selkänojatyyny lentää kauniissa kaaressa. Onnilla ei ole kaulurin kanssa ongelmaa, meillä muilla on 
No, täytyy ajatella että pieni aika tämä kuitenkin on ja kohta haava on parantunut niin hyvin että kauluri on muisto vain. Onnin kauluri on sininen ja tuntuu että se on huomattavasti kestävämpi kuin entiset valkoiset.
Kävimme Onnin kanssa keskiviikkoiltana kävellen spsh:n treenikentällä. Oli tosi kiva nähdä Riikka ja Piia ihan livenä
Emme olleet kauaa ja sitten kävelimme takaisin kotiin. Se oli sitä REMMIlenkkeilyä joka jatkuu ensi viikon perjantaihin saakka.
MINJA
Olen aloittanut Minjan trimmaamisen, tarkoitus oli saada homma loppuun nyt lomaviikon aikana mutta yllättäen on ilmaantunut niin paljon kaikenlaista muuta että Minja on ihan kesken ja järkyttävän reuhkan näköinen.
PIPA ETSII UUTTA KOTIA
koska se stressaa laumaelämästä ihan oikeasti. Pipa on todella herttainen ja liikuttava koira ja se ansaitsisi stressittömän elämän. Kyselyitä ja kotitarjokkaita on tullut yllättävän paljon, vielä vaan ei ole sitä Parasta Kotia löytynyt. Mihinkään kompromisseihin ei suostuta koska silloin Pipan on ihan sama olla täällä meillä. Me emme haluaisi Pipasta luopua mutta joskus on ajateltava itsensä sijaan koiran hyvinvointia. Sitä mikä olisi koiralle/koirille parhaaksi.
Tämä asia koskettaa myös muita koiriamme koska Pipa käy niihin kiinni kun stressitaso nousee liikaa joten täytyy meidän ajatella myös niiden hyvinvointia.
JOS Ihan Paras Koti löytyy, harkitsemme vakavasti asiaa.
Paikan pitää kuitenkin olla ihan täydellinen.
Muuten Pipa pysyy täällä ja toivomme että keväällä tarhojen rakennuksen myötä Pipa saisi enemmän kaipaamaansa rauhaa ja stressaisi vähemmän. Keväällä päästään myös jäljelle purkamaan liikaa päänsisäistä painetta. Toivotaan parasta.
OTTO JA URHO
Pojat kasvavat ja komistuvat ja kehittyvät myös henkisesti. Tällä hetkellä ne ovat ulkona aamusta ilta kahdeksaan suunnilleen ja sisälle tultuaan käyvät välittömästi nukkumaan :lol: Sammuvat kuin saunalyhdyt.
Aikaisemmin olivat sisällä enemmän ja virtaa oli huomattavasti enemmän. Tällä hetkellä viihtyvät niin hyvin ulkona ja kun tänäänkin lämpötila oli +6, loikoivat pojat hangella varsin tyytyväisinä. Meillä kävi tänään kylässä entiset naapurimme Kuopiosta 3 lapsensa kanssa. Tosi hienosti osasivat pojat olla ulkona vaikka koko 5 henkinen perhe oli niille ihan vieras. Pienimmän lapsenkin kanssa käyttäytyivät tosi kivasti, mitä nyt Urho yhdessä vaiheessa oli vähän turhan tungettelevainen kenties kun haisteli pikkopojan naamaa
KISSAT
Lassi, Leevi ja Elsa näyttävät viihtyvän Onnelassa loistavasti. Ne ovat taas kaikki keskenään ihan parhaita kavereita mikä on loistavaa :D Luulin jo yhdessä vaiheessa että ne olisivat nyt 5-vuotiaina rauhoittuneet niin paljon että nukkuisivat yöt sivistyneesti. Olin väärässä. Tai luulen, että Leevi ja Elsa nukkuisivatkin mutta Lassi villitsee niitä herättäen aina samalla minut. KURR-mau, KURR-nau! KURRRRR! Mau-nau, KURRRRR-mau, KUR-nau, KURRRRRRR. Sitä se jaksaa vaikka kuinka kauan kovalla, kirkkaalla äänellään. ja sitten alkaa se munaravi ympäri taloa ja se kuulostaa yöllä siltä kun villi norsulauma jyristäisi ympäriinsä. :lol: Ei kuitenkaan jaksa ihan aina yöllä naurattaa. Kunhan kevät tulee ja saamme aidan tehtyä tontin ympärille, pääsevät kissat “vapaasti” ulkoilemaan omalle tontille.
SUUNNITELMIA JA IDEOITA by PULPPUAVA LÄHDE
On niin paljon ideoita ja suunnitelmia pihan varalle, talosta puhumattakaan. Mielenkiinnolla odotan mikä on lopullinen versio talon remontista sitten kun se parin vuoden päästä aloitetaan. Tällä hetkellä pääni sisältä tulee jatkuvasti toinen toistaan parempia ideoita joita Jarin kanssa yhdessä jalostamme. Kaikkia versioitahan ei ikävä kyllä voi toteuttaa, siihen tarvittaisiin monta taloa
joten ideoista on yritettävä valita sitten ne parhaat toteutukseen 
Jälleen tajuan kirkkaasti miksi ei olisi ollut ollenkaan hyvä idea aloittaa remonttia samantien muuttamisen jälkeen.
RENTOUTTAVA LOMA
Piti myös lukea nyt lomalla yksi mielenkiintoinen kirja joka kertoo Afgaaninaisen tarinan. Kuvittelin etukäteen kuinka istuisin pönttöuunin loimussa sohvannurkassa villashaalin alla ja lukisin kirjaa.
Ei ole toteutunut
Pönttöuuni on loimuttanut ja sohva on paikallaan shaalin kanssa. Kirjakin odottaa hyllyssä. En vaan ole onnistunut yhdistämään noita kaikkia.
Huomenna on ohjelmanumerossa ruokahuoneen lautalattian esiinkaivaminen joten idyllinen lomakuva kiireettömyydestä,sohvannurkasta, kirjasta ja pönttöuunin tulesta saa edelleen odottaa.
Ihanaa kun tulee kevät ja valoisa aika lisääntyy päivä päivältä
Aurinko nousee 6:42 ja laskee 17:59. Päivän pituus on 11 h 17 min.
Valoisat kevätillat ovat aivan mahtavia!